27.12.2003

Virittelin vanhan digikamerani web-kameraksi. kuvan laatu tosin on aika kamala. Perinteinen Joulun "turhasäätö" tuli kuitenkin tehtyä syömisen ohessa ;-).

Suoritin myös kevyen jouluolutvertailun. Olvin, Hartwallin ja Koffin jouluoluista voittajaksi selvisi Hartwallin jouluolut (III). Olen hieman järkyttynyt. Normaalisti Hartwallin oluttuotteet eivät ole minulle oikein maistuneet.

26.12.2003

Olen joululomalla Raumalla, takaisin Viitasaarelle vuodenvaihteen jälkeen. Loma tuntuu melko loistavalta :-). Cheers!





13.11.2003

Kuten arvata saattaa, jäi tuo aiemmin mainitsemani Iain M Banksin kirja ilmestymättä tältä vuodelta, hyvää kannattanee odottaa. Hyvästä puheenollen, Didon: Life for Rent (joka justiinsa luureissa soi) on mainio ja kaunis levy. Jotkut ovat haukkuneet levyä liiankin kliiniseksi. Mutta hei, tietynlainen eteerisyys nyt vaan sattuu olemaan Didon (ja tuotantoportaan) juttu.

10.10.2003

Hengissä ollaan, mennyt taas merkillisen passiiviseksi tämä kirjoittelu.

Odottelen tässä kovasti Iain Banksin, Tähystä tuulenpuolelta kirjaa jonka piti ilmestyä 15.9.. Noh, suomalaisten pienkustantamojen julkaisuaikataulut ovat melko legendaarisia.

Lännen Puhelin on täällä Raumalla, odotetusti nostanut alimman ADSL-liittymän nopeuden 256/256 -> 512/256, liittymämaksun pysyessä entisellä tasollaan. Jos olisin LPOY:n palveluksessa niin olisin tehnyt samanlaisen bisnesliikkeen, todennäköinen kustannusten nousu on olematonta siihen rahan menetykseen verrattu jos liittymien hintoja olisi laskettu. Toimenpidettä ei tietenkään tehty hyvää hyvyyttään vaan kilpailun pelossa.

10.9.2003

Pieni katsaus heinä- ja elokuun aikana ilmestyneisiin SciFi/Fantasia käännöskirjoihin.

Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär (**) Muutama hyvä idea tarinasta löytyy, ne eivät kuitenkaan jaksa kantaa juonta kirjan loppuun asti. Sekoittaa SciFi-elementtäjä fantasiaan ja käsittelee kumpiakin "mielenkiintoisesti". Mukana myös aimo annos teiniankstia. Tyylistä tulee Philip K Dick mieleen, ei erityisemmin sytyttänyt.

Alastair Reynolds: Ilmestysten avaruus (****) Pahuksen hienoa avaruusoopperaa. Kirjailijan esikoisteos, joten pienta hiontaa tyyliin varmasti jatkossa saadaan. Like jatkaa ansiokkaasti massiivisten SciFi-eeposten kääntämistä, Dan Simmonsin Hyperionin ja Vernon Vingen lisäksi. Hienoa!

David Gemmell: Legenda - Drenain tarut 1 (****) Pitkästä aikaa laadukasta ja "uudelta" kirjailijalta tulevaa käännösfantsua. Hienoa ja tunteisiin vetoavaa kerrontaa.
Sansui DV-X3000 Region free

Eli miten Sansuin varsin mainio halpis DVD-soitin, saadaan aluekoodivapaaksi:

1. Valitse Setup
2. Painele numerot 1369
3. Paina kolme kertaa nuoli vasemmalle
4. Paina kerran oikealle

Näillä ohjeilla tulee SETUP valikkoon VERSION lisävalikko.
VERSION valikosta pääsee vaihtamaan region coden 0:ksi.

8.9.2003

Jotain hyvääkin, NYPD Bluen yhdeksäs kausi käynnistyi, Jenkkilässä käynnistyy kausi 11, tämän kuun loppupuolella. Kolmonen (ns. idiootin iltalamppu) on taas sijoittanut tämän helmen ihan käsittämättömään esityspaikkaan su klo: 23:20. En voi ymmärtää. Noh, jakso oli kuitenkin hyvä.

7.9.2003

All Right, tämähän vaikuttaa hyvältä. Nyt on suurin säätö tehty ja voidaan keskittyä olennaiseen. Toivottavasti sivun päivityksessä tapahtuu jotakin positiivista. Ongelmani on ollut se että käytän niin montaa konetta ja kaikkiin en ole viitsinyt päivitysympäristöä virittää. Sivujen päivityksen pitäisi olla mahdollisimman simppeliä ja nopeaa sekä sijaintipaikasta riippumatonta. Ei sitä aina jaksa näperrellä.
No niin, nyt olen suht jyvällä tästä, tuo arkistointisysteemi vaikuttaa "mielenkiintoiselta".
Edit: No sekin rupesi avautumaan. Nyt säätötauolle :-).
Olen siirtymässä Bloggerin käyttöön tämän sivun päivityksessä, "pientä" säätöä vielä vaatii ...