25.12.2004

Lomailemassa

Joululomalla, hienoa. Säätkin ovat suosineet. Nyt joulupäivänä täällä Raumalla on juuri sopivasti pakkasta ja aurinko paistaa. Illemmalla pääsee vielä kyläilemään. Tapaninpäivän olemme varanneet kotonaolemiselle ja elokuville, mm. The Return Of The King - Special Extended Edition kuuluu listalle.




25.9.2004

Neo

Yhtenä harvoista aurinkoisista syyskuun päivistä,
Anne otti mainion kuvan Neosta.




21.8.2004

Järvellä

Järvi, sauna, nuotio ja loistava keli. Mitä muuta hyvältä saunaillalta voi vaatia. Kiitos isännälle!

Vesi oli tosin pahuksen kylmää. Kävin tuossa neljännellä rappusella kääntymässä. Ensikesänä voisi taas yrittää ... Ehkä.




6.8.2004

Vettä paineella

Vietin koko päivän pihalla (ooh) ja pesin painepesurilla kaksi autoa sekä viisi mattoa. Nyt on kyllä aika voittajaolo. Taidan palkita itseni rommikolalla ja mennä saunaan, ou jea.

Ja lämmintä oli tänään Raumalla 27 - 28 astetta.




2.8.2004

Lomalta paluun tuskaa

Lomat loppuivat ja ensimmäinen työviikko on jo takana. Niin se aika rientää. Lomalta paluu tuntuu vuosi vuodelta ankeammalta, arghhh!!! Tuskaa vähentääkseni tilasin muutaman Jean Michel Jarren levyn. Hankintaan vaikutti vahvasti se että huomattava osa Jarren tuotantoa on CDON:issa tarjouksessa, hintaan 5,95. Mainiota! Tilauksestani jäi jälkitoimitukseen 2kpl Tangerine Dreamin levyjä. Mistä lähtien Tangerine Dream on muka ollut marginaalimusaa?!


18.7.2004

Itseaiheutettua ...

Auts, pitihän se arvata, sunnuntai-päivä kului elpyessä edellisestä illasta. Onneksi ei ollut mitään ihmeenpiä suunnitelmia joten pystyin ihan hyvällä omalla tunnolla lööbaamaan koko päivän. Viikonloppu olikin kelien puolesta tähän astisen lomani hienoin, tätä lisää kiitos.

Niin ja näiden sivujen ulkoasulle (leiskalle) pitäisi todella tehdä jotakin, syssymmällä ...
Leiska



Jumankauta, nyt herää kysymys että pitäisikö meikän tehdä
jotakin tälle "lievästi" 90-lukuiselle leiskalle. Saattaa olla olla
olla että menen nyt nyt nukkumaan ja pohdin asiaa huomenna, homma nääs
juolahti mieleeni mainion saunaillan jälkitunnelmissa, n. 1,7 promillen
tanakassa humalatilassa .... tai jotain ;-).

8.7.2004

Vempeleitä, monenmoisia

Gizmodo is an online review dedicated to gadgets, gizmos, and cutting-edge consumer electronics.
WLAN

Päivitin kotiverkkoani Raumalla sen verran että hommasin WLAN-tukiaseman.
Tämä ei ole sitten mikään "avoin" AP ;-). Vielä pitää hommaa kehittää siten että naapuritalossa olevan appiukon työasema pääsee laajakaista-aikaan. Nykyisellä antenniratkaisulla yhteys kyllä toimii, mutta ei riittävän hyvin.

5.7.2004

Kesäloma

Olen kesälomalla Juhannuksesta lähtien 26.7. saakka. Which is nice.

27.4.2004

Ei ole ollut fiilistä kirjoitella, ei ollenkaan, en taaskaan tiedä mikä mättää. Noh, en aio ottaa tästä mitään paineita ;-).

Jos jotakin positiivista kuvailisin tapahtuneeksi niin työelämässä ovat asiat loksahdelleet kohdalleen varsin mukavasti. Alkuvuosi olikin "tosi vänkää".

Autoasiaa: Laitoimme elämän risaiseksi ja sijoitimme hieman euroja autoihin. Pääsimme vihdoinkin eroon Kangoosta. Täytyyy myöntää että ko. kapistuksen laatu oli vielä huonompaa mitä odotin. Volvo/Renault organisaation kyvyttömyys ja halu laittaa asiota kuntoon jaksaa yhä hämmästyttää, huoltosopimuksesta huolimatta. Tosin aiemmin Lagunalla ajettuani tuon ei pitänyt olla mikään yllätys ... Enivei Kangoo vaihtui saman ikäiseen (v. 2000), 60 000 km ajettuun Citroen Xara Breakkiin.
Varsin maltillisella välirahalla saimme huomattavasti ajettavamman ja suorituskykyisemmän kulkineen. Citroenmäiseen tyyliin myös varustelu on ihan ajantasalla mm. runsaasti turvatyynyjä sekä automaatti-ilmastointi, jees. Ostoksen hyvyydestä on on tässä vaiheessa vielä paha mennä sanomaan. Aiemmat kokemukset Sitruunoista ovat kyllä hyviä. Sitruunapatonki-foorumi, Citroen asiaa tunteella.

Päätös työsuhdeautosta luopumiseen kypsyi pikkuhiljaa ja appiukon autonvaihto läheni. Olimme keskustelleet puolivakavasti jo jonkin aikaa siitä että "saisin" näppärästi todella vähän ajetun (29 000 km) ja erittäin hienostipidetyn Volvon (V40 2.0T, 2001). Koska sain mielestäni varsin hyvän diilin Volvosta ja Xsarasta ja samalla pääsin näppärästi eroon Kangoosta niin kaupathan siitä syntyivät. Toistaiseksi olen todella tyytyväinen. SVF- Suomen VolvoFoorumi, asiallista keskustelua Volvoista.





8.2.2004

Populaarihelvetti, viikottainen katsaus kuviin elävistä kuvista - www.terminaali.net, mainio sci-fi painotteinen katsaus TV-sarjoihin ja elokuviin. Uutiset Enterprisen kohtalosta hieman huolestuttavat. Nyt käynnissä oleva kolmas kausi on ollut ihan mainiota viihdettä.

No niin, taas on vuosi vaihtunut ja tiukka päivitystahti tuntuu jatkuvan ...
Eli älytön passiivisuus vaivaa.

Uravalintoja junioreille:

Jos veri vetää tietotekniikka-alalle niin kehoitan miettimään kahdesti. Näissä hommissa ei normaalille elämälle jää juurikaan sijaa.

Vanhojen kolleegoiden sanontoja:

"Tämähän on puhtaasti ammatinvalintakysymys"

"Näissä hommissa ei ole kuin umpihulluja ja alle vuoden alalla olleita"

"Kyllä tämä aina kotiolot voittaa"

Kypsä? Nääh, kyllä tää tästä, kait ;-).